tiistai 20. lokakuuta 2015

LYDDEN (GladlyStones Lyrical Lullaby) syyslomakuulumiset

Lyddeltä ( GladlyStones Lyrical Lullaby) sain viestin näiden kuvien saattelemana.
Lydde oli ollut perheensä kanssa syyslomalla Suomen eteläkärjessä. Oli kuulema ollut autovahtina. Näistä joutsenen poikasista haastaa "naapurin lapsina", ovat kuulema kovin jo kasvaneet.

Lydde oli kuljeskellut näin komioilla kallioilla ja oli haistellut outoa suolavettä (merta Lydde varmaankin tarkoittaa).
 
Omien sanojensa mukaan Lydde on hengaillut "ihmispennun" kanssa, joka ei kyllä ole pennun näköinen lainkaan, kaunis neito, - prinsessa siis. Koirille siis suotakoon pennuksikin nimittely, rakkaudella Lydde sen sanoo.
Lydden mielestä palvelu reissussakin on pelannut.
Lyddehän siirtyi kokonaan raakaravinnolle, joka on koiruuvelle hyvin maistunut ja avittanut maha-oireisiin sekä kadonneen vyötärön etsintään.

Taitaa Lydde vaan hiukka vahdata neidin makkaraa, vastustamattoman hyvälle tuoksuvaa.
Syyslomalla Lydde oli kuulema onnekseen päässyt yöksi ihmiskoppiin, (jonka tulkitsin asuntovaunuksi kuvien perusteella), ei tarttenut siis Lydden jäädä ulos autovahdiksi.
Hyvin tuntuu Lyddellä menevän perheensä kanssa.
Kiitokset Lyddelle perheineen kuvista ja kuulumisista.

Oikein mukavaa talven odotusta ja terveiset teille kaikille täältä Sawon maasta, etenkin ihastuttavalle kaksikolle eli Lyddelle ja "ihmispennulle"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti